Miikon upea säilytin

tiistai 14. maaliskuuta 2017
Yhteistyössä Decorio

Projekti "Uusi olohuone" on saanut monta mukavaa uudistusta aikaiseksi. Täytyykin tällä viikolla raportoida oikein useamman postauksen muodossa :) 



Meidän olohuoneesta ei löydy yhtään säilytyskalustetta, joten esimerkiksi lehdille olen kaivannut omaa laskupaikkaa. On mukava, että kaikelle pienellekin on oma sijoituspaikkansa ja samalla koti pysyy siistimpänä. Lisäksi on mukava kerätä yhteen paikkaan ne puoliksi selatut lehdet, joihin ehtii (ainakin haaveissaan) viikonloppuisin syventyä kahvikuppi toisessa kädessä. 



 
Lehdet ovat nyt siis nätisti Miikon nahkaisessa käsityönä valmistetussa parkki säilyttimessä, joka on kokonsa puolesta omiaan lehtisäilytykseen. Säilytin on Decorio verkkokaupasta.




Decorion valikoimasta löytyy muuten monenlaista skandinaaviseen sisustukseen sopivaa. Pienen, palvelevan ja sympaattisen verkkokaupan tuotemerkeistä löytyy Miikon lisäksi mm. Cooee Design, MAYN, Be&Liv ja monta muuta ihanaa. Kaikkia tuotteita yhdistää korkea laatu, pohjoismainen tyyli ja suurinta osaa tuotteista kotimaisuus. Verkkokaupassa on muuten parhaillaan Miikon kampanja, jolloin Miikon tuotteet ovat 20 % alennuksessa..! Eli nyt on hyvä aika suunnata ostoksille :) 

Kokosin tähän vielä haavelistan Decorion tuotteista, verkkokaupan valikoima kun sopii aika hyvin omaan sisustusmakuuni.. :)




Ja sitten vielä mukava yllätys! INSTAGRAMISSA alkaa nyt samaan aikaan arvonta, jossa voit voittaa itsellesi tuon upean Miikon säilyttimen JA kolme suunnittelemaani ripustinta! Huikea aloitus tälle viikolle siis :) Ohjeet ja osallistuminen siis minun instagram profiilissa :)



 Aurinkoista viikon jatkoa! Projekti "Uusi olohuone" saa pian taas jatkoa :)

6 kommenttia

  1. Kiva laatikko ja tykkään väristä! Kiva arvonta :) Kävin jo osallistumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Vaalean ruskea nahka on niin upea! :) Kivaa päivää :)

      Poista
  2. Mikähän mahtaa olla tuo kaunis pöytävalaisin sivupöydällä? Ihastelin myös Mikä valaisin? -postauksen kattovalaisinta, selvisikö sen alkuperä sinulle koskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pöytävalaisin on Philips Hue sarjan valaisin. Tässä linkki siihen:
      http://www.philips.fi/c-p/7120231PH/hue-personal-wireless-lighting-poeytaevalaisin

      Katsoin tuon postauksen niin näköjään sieltä oli kommentit hävinneet bittiavaruuteen blogisiirtojen jälkeen. Valaisin on Foscarinin Le soleil :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥