Väriterapiaa vaatteilla

tiistai 24. tammikuuta 2017
Kuinka moni nainen tunnustaa, että omistaa aivan liian monta mustaa vaatetta? Musta toimii aina, se hoikistaa ja käy oikeastaan kaikille. Sitä vain niin monesti päätyy ostamaan mustia vaatteita. Mustiin vaatteisiin on vaan niin helppoa piiloutua. Allekirjoitatko?


Nyt kuitenkin kun olen ollut pari viikkoa työharjoittelussa ja pukeutunut ohjeen mukaisesti pelkkään mustaan, olen huomannut että kaipaan värejä. Töissä musta toimii ja pidän mustasta, mutta sen ansiosta välttelin koko viime viikonlopun mustia vaatteita. Pienellä shoppailukierroksella myös jätin mustat vaatteet kokonaan huomiotta, sillä aika äkkiä tulikin yliannostus mustaan. Aivan kuin pimeä vuodenaika ei riittäisi niin lisäksi pukeudutaan mustaan.



Värit vaikuttaa mielialoihin ja mielialat värivalintoihin ja itse huomaan tavoittelevani jo niitä keväisiä värejä, niin vaatteissa kuin sisustuksessa. Yllättäen tuo vaaleanpunainen on nyt joku pakkomielle minulle (lupaan yrittää välttää tuota väriä tulevissa postauksissa), mutta kaikki vaaleat, valkoiset ja raikkaat värit ovat nyt mielessä. Esimerkiksi tuon ihanan vaaleanpunaisen paidan kaveriksi käy siniset farkut, jotka ihan yllättäen sujahtivat jalkaan pitkästä aikaa, niin mahtava tunne (ja se on saavutus, yleensä farkut on mun vihollisia)! Muutenkin huomaan joskus pukeutuvani mielialan mukaan, mutta kyllä se joskus toimii tosiaan toisinkin päin. Onko teillä jotain vaatteita, jotka valikoituu päälle mielialan mukaan? Tai voiko vaatteilla piristää päivää?

4 kommenttia

  1. Juu todellakin ihan liian monta mustaa, valkoista ja harmaata vaatetta löytyy kaapista.

    VastaaPoista
  2. Meikinkiinnitysvettä! Näin meitä naisia viedään, kuin pässiä narussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaat varmaan tämän päivän postaukseen. Tuote myös pohjustaa ja virkistää :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥