Näihin pukeudun ja näillä sisustan

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

No niin täältä pesee, nimittäin uudenlainen aihe. Tosin pehmeällä siirtymällä mennään, sillä esittelyssä näyttäisi olevan samat värit kuin sisustuksessa. 


Sisustan mielelläni valkoisella, harmaalla, mustalla, ripauksella sinistä ja pastellisävyillä. Niin eikä messinkiä sovi unohtaa. Ja mitäpä näyttäisi löytyvän vaatehuoneesta ja koruista? No kultaisia koruja tietenkin ja juuri noita sisustusvärejä.





Työharjoittelussa ohjaajani kertoi tehneensä aika hyvän huomion asiakkaiden parissa, joille etsitään uutta tapettia. Jos tuntuu, ettei yhteisymmärrystä meinaa löytyä kannattaa kuulemma katsoa minkälainen vaatetus tai esimerkiksi huivi asiakkaalla on. Sieltä monesti löytyy ne lempivärit ja kuviot, joihin ihastutaan myös sisustuksessa. 

Eli, jos joku suunnittelisi minulle sisustuksen, ei se värimaailma paljon vikaan menisi vaatteisiin katsomalla ;)

4 kommenttia

  1. Kaunista! <3 Mä rakastan myös kultaisia koruja. Mulla taitaisi värimaailma mennä sitten mustaan ja kultaan, ja jos kotivaatteet otetaan vielä mukaan porukkaan, niin lisänä olisi harmaa ja valkoinen. Voisi olla aika mahtipontinen sisustus, jos olisi mustaa ja kultaa. ;) Ei vaan, hyvä pointti tuo päällä kannettavan värimaailman yhteys omaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina ♥ Kun vielä tarkemmin ajattelee, voisin valita vaikka jokaisella päivälle kaapistani vaatteet, jotka sopii täydellisesti sisustukseen :D

      Poista
  2. Mä en itse tykkää keltakullasta yhtään eikä sitä kyllä löydy kotoa eikä koruista :D Pääsääntöisesti vaatekaapista löytyy mustaa, harmaata ja valkoista ja lisänä muutama väripilkku, joten hyvin toimisi kyseinen sääntö ainakin minun kohdallani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän paljon myös hopeakoruista ja niitäkin minulta löytyy. Keltakullassa on vain jotain sellaista tuttua ja perinteikästä, josta pidän. Tämä huomio sisustuksesta ja vaatteista on kyllä sitä huvittavampi mitä enemmän sitä ajattelee :D Esimerkiksi graafiset kuviot on nyt pinnalla molemmissa.

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥