Aamut ♥

maanantai 14. maaliskuuta 2016
Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja Rynkebyn kanssa.



Minulla ja miehelläni on aina ollut tapana tehdä viikonloppu- tai loma-aamuista erityisiä valmistamalla "herkkuaamiainen". Kun toinen ehdottaa kauppalistaa kirjoittaessa herkkuaamiaista, toinen tietää tarkalleen mitä se tarkoittaa. 



Sen tärkeimmät ja ehdottomat ainesosat ovat kahvin lisäksi croissantit, kananmunat ja tuoremehu. Vaihtelevasti lisänä ovat herkulliset jugurtit, tuoreet hedelmät ja pekoni. Tuoremehu on muuten minun ikuinen lemppari, joka on pelastanut monissa tilanteissa ja on aina yhtä hyvää. 




Vaikka herkkuaamiainen on ihana asia, vieläkin ihanampi asia on se että saa nauttia sen yhdessä perheen kanssa. Uskon, että näistä erityisistä hetkistä syntyy myös niitä mukavia lapsuusmuistoja. Näissä kuvissa on katettu vain kahdelle, mutta vain siitä syystä että meidän kolme lasta ja kaksi heidän yökylässä ollutta serkkua kävivät vain nopeasti pöydässä syömässä croissantit ja kiirehtivät takaisin leikkimään. Kahden kattaus oli siis oikeasti seitsemän hengen aamupala :)


Tuosta yhdessäolon tärkeydestä ja ihanuudesta puhuessa pääsenkin johdattamaan teidät tähän ihanaan videoon, jonka loppu saa ainakin omat silmät kostumaan (joka kerta usean katselukerran jälkeenkin) ja kiteyttää sen kaikkein tärkeimmän ♥

https://www.youtube.com/watch?v=KJs0tXpjewY

14 kommenttia

  1. Näyttää ja kuulostaa ihanalta ♥ Tuoremehu tuo kieltämättä pientä luksusta aamupalaan, samoin kuin croissantit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, luksusta ♥ Me yleensä ostetaan aina sellainen purkki jossa croissanttien taikina on valmiina, ihan älyttömän hyviä ja helppoja :)

      Poista
  2. Herkullinen kattaus. Viikolla syödään puuroa ja ruisleipää niin viikonloppuna on ihana vähän herkutella. Ja kyllä lasillinen tuota ihanaa tuoremehua kruunaa viikonlopun aamiaisen. No kyllähän tuo video herkisti tosiaan. Hyvää viikkoa sinnepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa sinnekin :) Puuroa pitäisi itse syödä useammin.

      Poista
  3. Ihana kattaus ja niin herkullisen näköinen aamiainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin kuviin voikin palata aina hakemaan aamupalainspiraatiota :)

      Poista
  4. Aivan ihanat kuvat ja jotenkin tuli kesä mieleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa noissa pensasmustikoissa myös maistui kesä!<3

      Poista
  5. Ruassantteja Jaana, ruassantteja <3 Mie söin monta Levilä :D

    Ihan parasta tuollaiset herkkuaamiaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä tutun kuuloinen juttu mutta nimimerkki?? Tääh :D

      Poista
  6. Kaunis ja keväinen kattaus! :)

    annekatariina.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jotenkin tuo jo paljon kirkkaampi valo aamulla tekee myös ihmeitä :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥