Sunnuntain kuulumiset

sunnuntai 21. helmikuuta 2016




Heipä hei ja leppoista sunnuntaita!

Blogi on jäänyt aika vähälle huomiolle tällä viikolla, mutta juttua on tekeillä ja tulossa kaikenlaista. Tässä vain tällainen kuulumisten kertominen ja satunnaisia kuvia kotoa.

Eilen kävin itse Cheekin jäähallikeikalla ja olihan se itse keikka hieno kokemus. Olimme hankkineet liput myös virallisille jatkoille Ilonaan, mutta siinä mentiin kyllä metsään. Itse olisin halunnut tanssia ja pitää hauskaa, mutta koko paikka oli niin täynnä porukkaa jotka vain tuijottelivat VIP-alueen suuntaan odottaen julkkiksia paikalle. Ja lopulta siellä vain vellottiin ihmispaljouden keskellä ja joka puolelta sai juomia päällensä. Että tunnelma lässähti sitten totaalisesti ja oma koti kutsui :)

Tälle päivälle on suunnitelmissa uuden kiukaan osto, sillä edellinen sanoi sopimuksensa irti. Sähkövastukset oli murtuneet totaalisesti. Harmi vain kun tuo sauna on niin pieni, että sekin rajoittaa kiukaan valintaa eli aika perusvalikoimalla mennään. Pitää sieltä perusvalikoimasta sitten yrittää löytää se kaunein.

Minkälaisia postaustoiveita teillä olisi? Lupaan, että se postaus opinnoistani tulee piakkoin, sitä olen työstänyt jo liian kauan ;) Tuleeko taulut jo korvista ulos? Ja minkälaisia kuvia haluaisitte nähdä?

Talvista sunnuntain jatkoa ♥

8 kommenttia

  1. Keikka oli varmaan ihana! Qstockiin pitää päästä katsoon Cheekkiä :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan hän on siellä sitten kesällä. Kiitos samoin ♥

      Poista
  2. Keikkaa kehuttiin kovasti meilläkin...kaksi lapsista kävi Roin keikalla !

    Kiva olis tosiaan kuulla opiskeluista juttua, mutta myös keittiön uudistuksesta...joko siitä uskaltaa udella ? :D

    Kivaa uutta viikkoa ja halit <3 ( täällä toivutaan toisenlaisesta keikasta )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiö edistyy, hitaasti kylläkin :D Halit sinne myös ♥

      Poista
  3. Tosi moni tuttavani on ollut tuolla keikalla. Itse olen vain niistänyt ja nukkunut. Mälsää.
    Kaupungilla on varmasti ollut melkoinen hulina yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihmisiä oli paljon liikeellä, vähän liikaakin jos minulta kysytään :)

      Poista
  4. Cheekin keikalle ois kiva joskus päästä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥