Designin innoittama

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Mitä arvostat huonekalussa silloin kun olet tekemässä ostopäätöstä?


Itse varmasti lähes poikkeuksetta etsin huonekalut ja valaisimet muotoilun perusteella. Sen jälkeen tulee käytännöllisyys. Jos on reilu budjetti, voi astua liikkeeseen ja vaatia muotoilun lisäksi laatua, kestävyyttä ja ajattomuutta. Ja parhaimmillaan voi hankkia huonekalun joka säilyttää arvonsa vuosikymmenet.



 Osallistuin tuossa jokunen aika sitten Vepsäläisen ja Divaanin järjestämään sisustusiltaan ja kyllähän siellä tuli huokailtua klassikoiden perään. Jos olisi varaa, panostaisin tiettyihin huonekaluihin ja valaisimiin. Niissä on sen ajattomuuden lisäksi sellaista arvokkuutta, jota ei halpakopioista saa. Kaikki kunnioitus siis designille.



 
Miksiköhän aloin pohtimaan tällaista? No, selailin sisustusverkkokauppoja ja törmäsin sellaiseen tuoliin joka aiheutti minussa suuria tunteita ;) Ensimmäinen reaktio oli, että ei voi olla totta, tästäkin on tehty kopio. Sitten tuijottelin tuolia vähän aikaa ja katsoin sen hintaa. Sen normaalihinta (80 €) tuntui vähän liian kovalta, että voisin tilata sen heräteostoksena. Sitten huomasin, että uudet asiakkaat saavat kalleimmasta ostoksestaan puolet hinnasta pois. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä.

 

Ja niinhän siinä kävi, että tilasin Bertoia -tuolin kopion 40 eurolla, kun oikea maksaa yli 1200 €. Niin, yksi tuoli voi maksaa niin paljon. Ja koska Bertoia (vielä tarkemmin se upea Diamond -tuoli) on minun unelma, oli tämä kopio pakko tilata. Sillä Bertoia tulee ihan varmasti jäämäänkin unelmaksi, juuri tuon hinnan takia.



Minä olen aina ollut sitä mieltä, että kopiot ovat ok, jos ne eivät ole täysin samanlaiset alkuperäisen kanssa. Jotain eroavaisuutta pitää olla. Onhan näissäkin tuoleissa (aidolla ja kopiolla) jotain eroa, kuten selkänojan korkeus. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin eroja. Mutta näköjään se halpa hinta saa tekemään ostopäätöksiä! En nimittäin olisi ostanut tätä normaalihinnalla. Silti tuntuu, että tätä päätöstä piti oikein perustella..! Itselleni, ei teille.

Tämän perustelun myötä haluaisin kuitenkin kuulla myös teidän mielipiteen. Mitä mieltä olette? Designista ja niiden kopioista? Missä menee raja?

Jännityksellä odotan tuolia saapuvaksi. Millainen se mahtaa olla. Teille, joita kiinnostaa, tuoli löytyi täältä. Siellä oli muutakin mielenkiintoista ;)

12 kommenttia

  1. Vähän kaksijakoinen mielipide kopioihin...toisaalta ärsyttää jos härskisti kopioidaan esimerkiksi kotimaisten valmistajien tuotteita. Esimerkkinä nyt esim. Secton Octo-valaisinta vähän liikaakin muistuttava halpakopio. (Enkä nyt tarkoita väheksyä ulkomaisten tuotteiden kopiointia, tuli vaan tuo yksi esimerkki mieleen ) Toisaalta joidenkin design tuotteiden hinnat ovat niin pilvissä, että meillä tavallisilla tallaajilla e ole ikinä koskaan varaa sellaisiin. Eikä toisaalta sellaisia raaskisi jokapäiväisessä käytössä ehkä käyttääkään! Ja mitä iloa niistä sitten olisi jos pitäisi suojella jossain nurkassa niitä? Itse ostin aikoinaan keittiöön seiska-tuolit, mutta en kertakaikkiaan uskaltanut jättää niitä sinne, koska keittiössä on sen verran kova kulutus penkeillä....pienten lasten touhut ja tussit.... olisivat varmaan aika kärsineen näköiset nyt! Kopioilla on menty keittiössä ja hyvä niin, ihmesieni ja tolu ova olleet käytössä lähes päivittäin :D Tässä nyt vaan ekat ajatukset asiasta. Kukin tehkööt miten haluaa, Suomihan on vapaa maa, hih hah heh :D

    Tuo tuoli on kyllä hieno :) Kiva nähdä mihin laitat sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksijakoinen on minunkin mielipide. Mutta uskon, että sitä ohjaa aika pitkälti raha. Jos olisi varaa valita ne kaikki design versiot, ei silloin kopioita tulisi hankittua. Toki tämä taitaa olla ihan ensimmäinen hankkimani design-kopio.. mutta vaikka olisin upporikas ja kotoa löytyisi paljon kallista kotimaista tai vaikka ulkomaista designia, löytyisi minulta silti ihan varmasti myös vanhoja entisöityjä juttuja, ehkä kirpparilta kotiutettuja löytöjä. Eli sopivassa suhteessa :)

      Mutta joo, jokaisella on oikeus hankkia juuri ne huonekalut kuin haluaa, olipa ne kopioita tai ei. Loppujen lopuksi ne ovat VAIN materiaa.

      Poista
  2. Käytännöllisyys ja tietenkin tietyn huonekalun tarve ohjaa valintoja, liian vahvasti myös budjetti -pöh :(
    Kun itse ei pysty parasta designia ostelemaan, niin onneksi on blogit missä niitä ihailla ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi niitä voi ihailla muiden kotikuvissa! :) Toki kyllähän meiltäkin löytyy jonkinverran designia, mutta niitä haaveita olisi vaikka millä mitalla :)

      Poista
  3. Hih :) Mulla odottaa postissa just sama tuoli ja saman alennuksen sain siitä minäkin :) Huomenna pitäis käväistä hakeen se :) Itse kyllä tykkään kovasti siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva! Aika hyvä alennus! Harvemmin saa puolet pois hinnasta.

      Poista
  4. Samaista tuolia odotellaan myös meille saapuvaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että tämä varmaan näkyy useammassa blogissa! :) Kiva juttu!

      Poista
  5. Tuo tuoli näyttää kyllä kivalta ja minusta on ok ostaa kopiota vastaava jos aito on noin kallis. Ja ainahan jokainen niitä aitoja haluaa, mutta ei vain aina voi ostaa mitä haluaa. Onneksi löytyy jokaiselle jotakin. Minullakin on haavelista loputon ja nyt jo tiedän etten ikinä tule saamaan niitä kaikkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällä hinnalla varmasti ok! :) Onneksi haaveilu on ilmaista!

      Poista
  6. Mistähän kaupasta tilasin kopion?:) haluaisin tilata itselleni myös tämän tuolin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa lopussa on myös linkki, mutta tässäpä se vielä uudelleen :
      http://www.jotex.fi/jotex/ulricehamn-tuoli/483831?N=1z1414vZ1z1419o&Nao=0

      Jos et ole tilaillut Jotexilta niin uutena asiakkaana saa 50% alennuksen!

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥