Uudessa osoitteessa

torstai 23. tammikuuta 2014

Hei kaikki!



Blogin muuttokuorma on tullut perille ja omat jutut löytää pikkuhiljaa omat paikkansa :)



On ilo siirtyä Casablogien hienoon joukkoon ja innolla odotan tulevaa. Ajattelin tähän nyt tiivistää blogini ideaa ja samalla esitellä itseni uusille lukijoille. Myös vanhoille lukijoille tulee uutta tietoa, sillä päätin tästä lähtien esiintyä omalla etunimellä. Olen Jaana, 30-vuotias äiti ja vaimo. Kotona temmeltää kaksi pientä tyttöä (2,5v ja 3,5v) ja keväällä perheeseen syntyy vauva. Vahtia meillä pitää 7-vuotias uroskoira, weimarinseisoja rodultaan.



IMG_4759.jpg



IMG_4474.jpg



IMG_4476.jpg



IMG_4702.jpg



Aloitin blogini kaksi vuotta sitten. Muistan sen älyttömän jännittävän tunteen, kun blogin kävijämäärät alkoi hiljalleen kasvamaan ja sain huomata, että tästähän voisikin tulla jotain! Kahden vuoden jälkeen olen todennut, että tämä harrastus kehittää valokuvaustaitojani, saattaa samanhenkiset ihmiset yhteen, antaa inspiraatiota ja myös motivaatiota omiin pikku projekteihin. Blogimaailma on pullollaan mahtavia ideoita! On hienoa olla edes pikkuinen osa sitä.



IMG_3093.jpg



IMG_4071.jpg



IMG_4588.jpg



Blogi aloitti nimellä Talo Kotimetsässä, sillä silloin se tuntui tarpeeksi simppeliltä nimeltä. No, sittemmin nimi alkoi häiritsemään ja pohdin mikä olisi parempi ja vaihtamisen arvoinen nimi. At home - kotona kuvaa blogiani kaikista parhaiten, sillä koti on meidän perheelle hyvin tärkeä paikka. Ja meidän kodissahan tämä blogi pyörii! Kotiin liittyy niin paljon enemmänkin kuin vain sisustus ja esineet. Koti on tunnetila.



IMG_3988.jpg



Blogissa käsitellään monenlaisia asioita. Pääasiassa sisältö on tätä oman kodin sisustusta, mutta välillä myös lapsiperheen arkea, DIY-juttuja, tuunausta, kodin hankintoja, remppaa, ruokaa ja valokuvausta. Monenlaista mahtuu sekaan ja toiveitakin saa esittää! Sisustustyylini kiteytyy aika hyvin tässä postauksessa nähtyihin kuviin. Paljon valkoista, mutta myös harmaata ja mustaa, klassista, vähän jotain modernia ja jotain vanhaa. Rennolla otteella. Yksi iso lähitulevaisuuden aihe on kohta valmistuva laajennus! Olemme rakennuttaneet "eteläsiiven" :) ihan vain tilantarpeen vuoksi, mutta myös siksi ettemme halunneet jättää tätä kotia ja tätä asuinaluetta.



Siinäpä ne tärkeimmät asiat tekstin ja kuvien muodossa. Joten tästä jatketaan uudessa osoitteessa! Tervetuloa seuraamaan vanhat ja uudet lukijat!!



 

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit ♥