Kevätmieli

lauantai 2. maaliskuuta 2013
Miten auringolla voi olla niin valtava vaikutus energiamäärään? Eilen juttelin ystävän kanssa puhelimessa ja todettiin molemmat, että aivan kuin olisi herännyt henkiin auringon säteiden myötä. Olen täälläkin maininnut, että vuodenvaihteen jälkeen on ollut energia ja inspiraatio kateissa. Nyt kun kevät on koittanut, energiaa on kymmenkertainen määrä :) 

Miten aurinko vaikuttaa teihin?

Kotona on siistimpää ja sisustus on piristynyt väreistä. Tänään on lasten kanssa askarreltu ja itse toteutin yhden kukkaruukun tuunauksen. Siitä sitten vaikkapa seuraavassa postauksessa.


Tässä myös parit päivityskuvat pukeutumishuoneesta. Muutoksia ei juuri ole tullut, mutta hopeiset peilit muuttivat nyt näiden Malm-lipastojen yläpuolelle. Peilit ovat täällä paremmat, sillä myös korujen laitto tapahtuu tässä huoneessa. Korut joita käytän eniten, ovat noissa pienissä rasioissa.





Ihanaa lauantai-iltaa teille!

14 kommenttia

  1. Kyllä se aurinko antaa kummasti energiaa! On ihan eri fiilis herätä aurinkoiseen aamuun. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  2. Minulla on todella paljon enemmän energiaa ja esimerkiksi sisustusideoita nyt, kun vielä parisen viikkoa sitten. Hassua!

    Rentoa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ero parin viikon takaiseen on täälläkin valtava! :)

      Poista
  3. Auringosta saan valtavasti energiaa ja hyvää mieltä! Unentarve vähenee, ikävät asiatkin näyttävät vähemmän ikäviltä, hymyilen enemmän, saan aikaiseksi enemmän... Lista on loputon! Tervetuloa kevät!

    VastaaPoista
  4. Kyllä se valoisuuden lisääntyminen ja aurinko vaan kummasti vaikuttaa mieleen ja jaksamiseen. Täälläkin energiatehokkuus on huipussa ja koko ajan touhottaa menemään, aamulla jaksaa herätä paljon paremmin kun on jo niin valoissaa aikaisin :) Kivoja kuvia olet ottanut! :)

    VastaaPoista
  5. Ainakin auringon johdosta jaksaa hymyillä enemmän :)
    Kevättä sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Kevät ja aurinko on kyllä parasta vitamiinia meille täällä pohjolassa, auringosta saa ihmeellisesti lisää virtaa :)
    Kyllä on sitten kaunista teillä, näistä kuvistakin saa iloa ja energiaa <3 Valkoinen ja hopea hivelee minun makunystyröitä ! Aurinkoista päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras vitamiini tosiaan!
      Valkoinen ja hopea toimii aina :) Aurinkoista päivää sinnekin! Täällä ainakin paistaa :)

      Poista
  7. ihanan näköstä!

    http://sisustajanunelmat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kyllä lisääntyvä valo tuntuu saavan ihmiset hereille, itseni mukaan lukien! kun ei ota huomioon valon armotta paljastamaa ikkunanpesu- ja pölyn pyyhintä tarvetta... ;)

    Aivan ihania kuvia taas!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥