Arvonta!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

On aika käynnistää blogini toinen arvonta. 
Arvonnan voittaja saa valita itselleen toisen näistä upeista Fino -koruista! 

Korvakorut hopea/zirkonia. Kaulakoru hopeaa ja riipus lasia. Renkaassa teksti "let love be the strongest".
Kuvat: Hanna Lantto


Fino tuotemerkki syntyi kahden kaveruksen halusta tehdä jotain luovaa.
Kaikki korut ovat uniikkeja käsityönä tehtyjä luomuksia ja ovat Hanna Lanton käsialaa. Koruja tehdään myös tilaustyönä. Finolta saa myös uniikkeja tauluja, jotka ovat Henna Karilaisen tekemiä.

Arvontaan voivat osallistua ihan kaikki. Jos osallistut anonyyminä, muista jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi. Näin varmistat, että mahdollinen voitto tavoittaa sinut!

Arvonnan säännöt:

Vieraile Finon kotisivuilla tai Finon Facebook-sivuilla, ja valitse sieltä suosikkituotteesi.

- Yhden arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla / linkittämällä suosikkituotteensa Finon sivuilta.
 - Kaksi arpaa saavat kaikki kommentin jättäneet sekä bloggerin kautta lukijaksi kirjautuneet. Lukijaksi liittymällä saa siis myös kaksi arpaa!
 - Kolme arpaa saat, jos edellisten lisäksi linkität arvonnan omaan blogiisi.
(linkitykseen voi käyttää yllä olevaa kuvaa koruista)

Muistathan myös kertoa monella arvalla osallistut (muussa tapauksessa saa vain yhden arvan).

Jos ihastuit koruihin, voit tiedustella esimerkiksi korukutsuja kotiisi!

http://www.fino.fi/
http://www.facebook.com/finodsgn

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 22.8. klo 12.
Aikaa on siis tasan kaksi viikkoa.
Onnea arvontaan!



35 kommenttia

  1. Kahdella arvalla mukana!

    Kaikki korut upeita...suosikki koruni on helmirannekoru nro 3025...:)

    VastaaPoista
  2. http://www.fino.fi/images/koru1008.jpg
    Tuon noista ehkä valitsisin, kivoja oli monta muutakin :) Arvonnassa mukana 2 arvalla!

    VastaaPoista
  3. Ihania kaikki nuo korut. Tuo kaulakoru 8005 oli kuitenkin sellainen jonka ottaisin jos just nyt pääsisin valitsemaan. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  4. Ihania koruja! yhdellä arvalla mukana...suosikki on kaulakoru n:o 8001(paivik.haaranen@pp.inet.fi)

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta, kaulakoru olisi minun mieleen :)
    Yhdellä arvalla mukana, suosikkini: Kaulakoru n:ro 8005.

    -Minna-
    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana ja suosikkina kaulakorut, erityisesti nro 8005 :)

    VastaaPoista
  7. Koru numero 8001 on suosikkini.
    Mukana kahdella arvalla.

    hannama81 @ hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Helmirannekoru, nro 3025, on suosikkini. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  9. Kauniita korusia,hopealangasta väännetty love-koru on suosikkini. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  10. Suosikkini on 5-rivinen vuorikristallinen rannekoru. Kaunis! Olen arvonnassa mukana yhdellä..

    VastaaPoista
  11. Olen tilaamassa juuri tuolta kaulakorua missä on kirkas valkoinen sydän, metallirinkula johon aion pyytää kaiverrettavaksi poikamme nimen <3
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  12. kahdella arvalla mukana.
    suosikkini on kaulakoru nro.8002.

    VastaaPoista
  13. Meidän lempikoru noista on 1008. :)Yhdellä arcalla. :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukaan!! Upeita koruja, suosikkini nr 8002

    VastaaPoista
  15. Kaulakoru nro 8001 on ehkä ihanin:) osallistun arvontaan kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana! :) Mun lemppari on just tuo kaulakoru joka näkyy kuvassa. Se on ihan täydellinen!!! :))

    VastaaPoista
  17. Suosikkini on musta rannekoru. http://www.fino.fi/korut02.html. Olen arvonnassa yhdellä arvalla mukana. Palknnot ovat ihanat!

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana! Kaulakoru nro 8002 on inun suosikkini :)

    VastaaPoista
  19. korvakorut 5024 on mun suosikki ja yhdellä mukana

    VastaaPoista
  20. ompas ihana arvonta! mun suosikki on Korvakorut n:ro 5025
    mukana olen 2 voitokkaalla arvalla :)

    VastaaPoista
  21. kauakoru 8001 omalla tekstillä olisi hieno!! löysin muuten ensimmäistä kertaa blogiisi ja hyvältä vaikuttaa, jaksa jatkaa :)
    terv. ainoe@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Mun suosikki on ehdottomasti korvakorut nro 5023! Niin kauniit :)
    Mukana yhdellä arvalla

    vanillahelmi@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Suosikki hopeaa ja vuorikristallia oleva rannekoru. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  24. Ihania tuotteita. Yhden arvan toivoisin tuovan rannekorun nro 3018 :)

    VastaaPoista
  25. Mun suosikki on koru nro 8001 ja kaksi arpaa kiitos! :)

    VastaaPoista
  26. Suosikki on kaulakoru nro 8002, mukana yhdellä arvalla:)

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana.
    Suosikki on kaulakoru nro 8002, oon jo kauan etsinyt korua johon sais lasten nimet, pitäs varmaan tilata :)

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukaan. Korut olivat kaikki tosi upeita,en osannut niistä erottaa lempparia, joten valitsin tauluista suosikkini,joka on Gioco.

    VastaaPoista
  29. Tässä olis ehdoton suosikki:
    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=130293673699105&set=a.130249047036901.20151.127889167272889&type=3&theater

    Eli arvalla mukana, lukijana Bloglovinin kautta, mutten bloggerin, kun en sitä käytä :)

    /Laalia
    mari_kukkonen@ovi.com

    VastaaPoista
  30. Heips! Kahdella arvalla mukana ja koruista lemppari taitaa olla nro 8002 :) Upeita olivat kaikki muutkin, mutta tuo ehkä omanlaiseni eniten.

    VastaaPoista
  31. Kiva arvonta! Suosikkini on kaulakoru nro 8002. Yhdellä arvalla mukana. sähköposti: minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukaan arvontaan. Kaikki korut ovat kyllä kauniita, mutta suosikiksi nousi koru nro 8005. :)

    VastaaPoista
  33. kaikkein ihanin on rannekoru jonka päässä on sydän <3 kahdella arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  34. Ihana arvonta! Mun mielestä ihanin koru on tuo sydänkaulaketju johon voisi kaivertaa rakkaimpien nimet.

    Kahdella arvalla mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mnukana. mun suosikit on nämä:

    http://www.facebook.com/photo.php?fbid=332940493434421&set=a.130249047036901.20151.127889167272889&type=3&theater
    http://www.facebook.com/photo.php?fbid=223262554402216&set=a.130249047036901.20151.127889167272889&type=3&theater

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥