Tunnustusten aika

perjantai 27. huhtikuuta 2012
Tärkein ensin; tervetuloa uudet lukijat! Teitä on tullut taas muutama lisää ღ

Jo aikaa sitten Kultakutri antoi minulle Kaunis Blogi -tunnustuksen. Kiitos taas! Olin juuri jakanut kyseiset tunnustukset eteenpäin, joten tuolla kertaa jätin jakamisen väliin. Kaikki blogit ovat kauniita :)

Mustikka blogista Ihana Elämä on muistanut minua kahdella erilaisella tunnustuksella.
BloggAward ja The Versatile Blogg Award.
Molempien ideana on paljastaa blogin kirjoittajasta jotain uutta :)

"BloggAwardin antaja tulee linkittää omaan blogiin ja vastata viiteen kysymykseen, sekä sen voi lähettää eteenpäin ihanille alle sadan lukijan blogeille"


1. Blogin aloittaminen:
Blogimaailma on minulle melko uusi. Olin lukenut vain joitakin blogeja lyhyen aikaa ennen kuin päätin perustaa omani helmikuussa. Ihan omaksi pikku harrastukseksi :)

 2. Värimaailmani: 
Lienee melko selvää, että pääväri melkein kaikessa on valkoinen mutta pidän erityisesti myös turkoosista, hopean sävyistä, beigestä ja harmaasta.

 3. Matkahaaveeni:
Ulkomailla olen matkustellut melko vähän, joten matkoja ei osaa edes kaivata. Nyt haluaisin kuitenkin jo nähdä vähän lisää maailmaa.

 4. Elokuvat:
Meille valittu leffa on monesti jokin trilleri tai mielenkiintoisen juonen omaava. Joskus jotain hömppää :)

5. Lemppariblogit:
Lemppareita on paljon, mutta nimeäisin yhdeksi ehdottomaksi suosikiksi
 All You Need Is White -blogin!
 
Tämän tunnustuksen annan

Ja sitten seuraava..
 
Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta! 

7 faktaa minusta:
- Minulla on siniharmaat silmät
- Tällä hetkellä omaan myös ripsien pidennykset :)
- Ajokortissani on ajo-oikeus henkilöauton lisäksi kuorma-autoon
- Tex mex -ruuat ovat ikuinen lemppari
- Siivoan mielelläni, mutta annan myös lelujen/tiskien yms. olla levällään 
- Seuraan Emmerdalea :)
- Olen ehdottomasti koti-ihminen, mutta tarvitsen silti omat hetkeni kodin ulkopuolellakin (tosiystävien kanssa, siskojen seurassa, shoppaillen tms)
 
Olipas vaikeaa keksiä sopivia paljastuksia ;)
 
 Tulipas pitkä postaus ilman kuvia, jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti ;)

15 kommenttia

  1. Kiitos tunnustuksesta! ♥ Olen sen tosiaan vasta tehnyt, niin jätän nyt välistä :)

    VastaaPoista
  2. No minä ainakin jaksoin lukea loppuun! :) Kiitos tunnustuksista!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogisi ei ole päivitynyt mulla, mutta hyvä että poikkesin lukemaan sitä :).
      Kultakutri olethan huomannut, että minäkin sinulle samaisen tunnustuksen jaoin :). Ihanaa viikonloppua teille :)

      Poista
    2. No onpa hyvä kun tulit lukemaan :)

      Poista
  3. Suurkiitos, J! <3 Emmerdale on ihan helmi! ;D

    VastaaPoista
  4. Jeeee, paljon kiitoksia tunnustuksesta! :) Kiva yllätys! Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiitellä :) Hauskaa vappua sinnekin! Ja taisi olla synttäritkin, eli onnea! :)

      Poista
  5. Heipähei, kiitos ja kiva postaus :) Koetan tsempata ja tarttua tähän heti ensi viikolla!

    VastaaPoista
  6. voi kiitos ihana ja ystävällinen J, kovasti mua ilahdutit! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ♥